| - ja tähän joukkoon mahtui pelaamaan |
sunnuntai 18. maaliskuuta 2012
...vielä hieman Vietnamista
Jo hyvinkin kotoutuneena palaa välillä mieleen reissu Vietnamissa; ystävällisiä ja ahkeria ihmisiä, lämpimät kelit, moninaiset maisemat.
torstai 1. maaliskuuta 2012
Odotettavissa edelleen aurinkoista ja lämmintä
Päivät kuluvat nopeasti varsinkin, kun on liikkeellä lähes kaiken aikaa. Eilinen päivä oli täysretkipäivä, kun kävimme 150 km päässä Hue vanhassa keisarillisessa kaupungissa. Menessä sumuisten vuorten ylitys ja paluumatkalla lähes 7 km tunnelitaival.
Matkaamme hidasti hieman paikkallinen liikennepoliisi, joka totesi kuskimme ajaneen 50 km/ h alueella 62 km/h. No sakothan siitä rapsasti - me osaaottavina keräsimme pienen avustuksen, ettei kuskin perheen tarvinnut pariksi viikoksi lopettaa päivittäistä ruokailuaan.
- ja toki retkellä pitää ruokailla (ananas, jossa lämpökynttilä sisällä ja syötävissä piikkeihin laitetut kevätkääryleet). Esillepano oli tosi kaunista.
Vieraillessamme paikallisessa temppelissä osui silmiin joella kulkevat hiekka-alukset, jotka ruoppasivat vesistöistä hiekkaa rakennustarpeisiin ja kuljettivat kulloiseenkin lastauspaikkaan. Ei ollut montaa hiekanjyvää varaa ottaa enään lastiin.
Matkaamme hidasti hieman paikkallinen liikennepoliisi, joka totesi kuskimme ajaneen 50 km/ h alueella 62 km/h. No sakothan siitä rapsasti - me osaaottavina keräsimme pienen avustuksen, ettei kuskin perheen tarvinnut pariksi viikoksi lopettaa päivittäistä ruokailuaan.- ja toki retkellä pitää ruokailla (ananas, jossa lämpökynttilä sisällä ja syötävissä piikkeihin laitetut kevätkääryleet). Esillepano oli tosi kaunista.
Vieraillessamme paikallisessa temppelissä osui silmiin joella kulkevat hiekka-alukset, jotka ruoppasivat vesistöistä hiekkaa rakennustarpeisiin ja kuljettivat kulloiseenkin lastauspaikkaan. Ei ollut montaa hiekanjyvää varaa ottaa enään lastiin.
Itselleni oli uutta Vietnamin keisarien vaiheet mm. Ranskan siirtomaa-ajalta, jolloin ranskalaiset käyttivät keisareita omien pyrkimystensä tueksi. Erityisesti niinkin tuoreelta ajalta kuin ensimmäisen ja toisen maailman sodan väliseltä ajalta. Aiheesta olisi kiva saada jossain vaiheessa luettua enemmänkin.
Huen kaupungissa tapasimme myös 3 suomalaistyttöä, jotka HAMKin opiskelijoina olivat 3 kk harjoittelussa Vietnamissa (myös LAMK tekee yhteistyötä Huen yliopiston kanssa mm. juuri terveydenhuollon koulutuksen alueella). Kaikkineen Huessa näki miten Vietnam on ollut hyvin erilaisten tahojen vallassa ja vaikutuspiirissä; kiinalaiset, mongolit, ranskalaiset, japanilaiset jne. Kaikesta on myös jäänyt selkeitä vaikutteita nyky Vietnamiin.
Tehtiin Pekan ja Kaijan kanssa sitten pieni taksiretkeily lähitienoiden (Danangin alueen) turistirysään. Paikkaan, joka oli ranskalaisten vallan aikana virkistysaluetta kuumuutta vastaan eli hienoa vuoristoseutua noin 30 km päässä merenrannasta. Paikka on BaNa (www.banahills.vn), jossa gondoolihissit vievät väkeä vuorille noin 1500 m korkeuteen. Paikalle on rakennettu varsinainen "lintsi" pääosin maan sisään kolmeen kerrokseen ja uutta linnamaista rakennusta tehdään vielä kaiken päälle. Hieman muutamin kuvin;
| Huvipuistoa maan alla |
| -ja uutta lisää rakentuu maan päälle |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)

